Tiina

First publication date:  1956
Original title:  Tiina
Original language:  Finnish
Narrative location:  Tammela

Tiina-kirjasarja on Anni Polvan kirjoittama tytöille suunnattu kirjasarja. Siitä on ilmestynyt 29 osaa. Tiina-sarja on kirjoitettu vuosina 1956–1986. Kirjasarjan kirjoja on myyty yli miljoona kappaletta. Tiina-kirjat käsittelevät tamperelaisen Tiina Lehtolan elämää. Tapahtumat sijoittuvat Tammelan kaupunginosaan, ja kirjojen näyttämönä toimii usein Tiinan pihapiiri, jossa naapuruston lapset leikkivät ja kasvavat yhdessä. Tiina kuvataan oikeudenmukaisena, rehellisenä, hyväsydämisenä ja kapinallisenakin poikatyttönä. Kirjat perustuvat Anni Polvan omiin lapsuudenmuistoihin. Tiinan paras ystävä on naapurin Juha, joka on komea ja Tiinan mielestä reilu kaveri. Hänen kanssaan Tiina kokee seikkailuja, viettää kesäisin aikaa mummolassa ja järjestää urheilukilpailuja naapuruston poikien kanssa. Kirjan muita henkilöhahmoja ovat esimerkiksi turhamainen Leila, talonmiehenä toimivan äitinsä kurin alla elävä Kalle ja tunnollinen, arka Elvi. Kirjoissa esiintyy myös Tiinan vanhempi veli Veli, jonka kanssa Tiina on jatkuvasti tukkanuottasilla, joskin heidän välillään kuvataan myös sisarellisia ja lämpimiä tunteita. Lisäksi Tiinan perheeseen kuuluvat isä ja äiti. Tiinan perheessä työt jaetaan perinteisten sukupuoliroolien mukaisesti: isä käy töissä konttorissa ja antaa työstä ansaitut rahat äidin käyttöön, joka hoitaa kotia. Perheen äidillä on kuitenkin sanottavanaan viimeinen sana. Perheen malli heijastelee kirjojen kirjoittamisajankohdan perinteisiä arvoja. Tiinan toiminta ja hänen ainainen pulaanjoutumisensa asettavat haasteita ajan tyttöihanteelle. Kirjojen tapahtumat saavat ajan mukaisen kulttuurisen merkityksen, mutta ne kuvaavat myös ajattomia ilmiöitä, kuten ystävyyttä, vanhemmuutta ja moraalista päätöksentekoa. Source: Wikipedia (fi)

There is nothing here

Create a new work
Comments

There is nothing here

Lists

There is nothing here

Series -

Welcome to inventaire

The library of your friends and communities
Learn more
You are offline